tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 17: Perinteinen työhakemus

Nyt yhdistin vähän luukkuja tähän postaukseen, koska se on aika pitkä. Mutta yrittäkää jaksaa lukea läpi, koska työhakemuksen tekeminen on vaikeaa ja kokosin tähän tekstiin nyt erilaisia vinkkejä työhakemuksen tekemistä varten. Ensimmäinen osa käsittelee perinteistä työhakemusta ja myöhemmissä teksteissä kaikista erilaisista tavoista hyödyntää sosiaalista mediaa, kavereita ja internettiä. 

Perinteinen työnhakemus
Tee jokaista työpaikkaa varten oma hakemus. Jokainen työpaikka on erilainen ja hakemuksen perusteella päätetään, otetaanko sinut haastatteluun. Tee siis hakemuksestasi asiallinen sekä ytimekäs. Työnantajat eivät halua palkata henkilöitä, joille kelpaa mikä tahansa työ vaan he haluavat motivoituneita ihmisiä, jotka haluavat juuri sen tietyn työn. Oma innostus ja kiinnostus juuri tätä alaa kohtaan kannattakin ilmaista hyvin.

Tuo hakemuksessa esiin omia taitojasi myös muualta kuin opiskelualan puolelta kuten harrastuksista, jotka voisivat olla tarpeellisia kyseisessä työpaikassa. Pidä kuitenkin hakemus sivun pituisena. Älä koskaan vähättele osaamistasi, mutta älä myöskään valehtele. Työnantaja haluaa parhaan hakijan ja sinun tulee vakuuttaa hänet siitä että sinä olet paras. 

Netistä löytyy varmaan kymmeniä erilaisia malleja siitä, miten työhakemus tulisi tehdä ja niitä kannattaakin selata. Niitä ei kuitenkaan kannata aivan niin orjallisesti noudattaa, vaan tärkeintä on tehdä asia niin, että se tuntuu omalta.Käydään nyt kuitenkin läpi työhakemuksen rakentaminen ja asioita, joita kannattaa välttää.

Miten aloitan

Luo tiedosto, joka on muotoa hakemus_työpaikka_oma_nimi. Tiedosto on hyvä löytyä aina omalla nimelläsi ja sisältää se titteli mitä olet hakemassa. 

Päivää hakemus samalle päivälle kuin lähetät sen ja laita se näkymään yläreunaan. 

Lisää hakemuksen alkuun omat yhteystietosi eli nimi, osoite, puhelin ja sähköposti. 

Tämän jälkeen voit aloittaa uuden kappaleen ja kirjata otsikoksi HAKEMUS PAIKKAAN X. Jos teet avoimen hakemuksen niin kirjaa vain avoin hakemus. 

Ensimmäinen osa
Kerro ensimmäisessä osassa hakemusta kuka olet ja miksi haluat kyseiseen paikkaan ja organisaatioon töihin. Tässä kohtaa kannattaa perustella sitä, miksi juuri se oma koulutus ja osaaminen sopivat tähän työpaikkaan hyvin.

Vältä: Kerran eräs työnhakukouluttaja kertoi, että eräs työnantaja kertoi heittävänsä roskiin kaikki hakemukset, jotka aloivat sanalla "olen". Voi olla hyvä miettiäkin joku erottuva ja erilainen aloitus. Osa työnantajista on myös sanonut, että aloitus, jossa kerrotaan mistä löysi työpaikkailmoituksen on vähän turha. 

Toinen osa
Tässä osassa kerrot omasta osaamisesta. Tutustu huolella työnantajan nettisivuihin ja ota selville kaikki ekstra, mistä voi olla sinulle hyötyä. Lue työpaikkailmoitus tarkkaan ja mieti, mitä työnantaja haluaa sinun osaavan. Perustele miksi sinulla on näihin asioihin liittyvä osaaminen juuri kohdallaan. Jos ihan jokainen kohta ei täyty, niin kerro myös olevasi halukas oppimaan. Kerro juurikin miksi työnantaja hyötyy sinun taidoistasi ja mitä tarjottavaa sinun osaamisellasi on työnantajalle. 

Kolmas osa
Kerro muista ominaisuuksistasi kuten työskentelytavoistasi ja hyvistä ominaisuuksista, joita uskot työnantajan kaipaavan. Älä listaa asioita vaan avaa enemmän miten vaikka jokin asia on tullut edellisissä työpaikoissa esiin. Tässä kohtaa voi myös käyttää esimekkejä. 

Vältä: kliseisiä adjektiivilistoja siitä millainen työntekijä olet. "Olen iloinen ja reipas ja osaan työskennellä kaikenlaisten ihmisten kanssa" -lausahdus on klassinen esimerkki, joka löytyy melkein jokatoisesta hakemuksesta. Keksi siis uusia tapoja kuvailla itseäsi ja käytä esimerkkejä. Jos väität osaavasi työskennellä kaikenlaisten ihmisten kanssa niin olet vain työnantajan näkökulmasta nuori, etkä ole vielä tarpeeksi työskennellyt eri ihmisten kanssa, koska kukaan ei osaa tulla kaikkien kanssa toimeen.  

Lopetusosa
Kerro tämän hetken tilanteestasi, sekä siitä milloin voisit aloittaa työpaikassa.  Kerro myös että olet halukas tulemaan haastatteluun ja antamaan lisätietoja.

Liitteet
Lisää liitteeksi vain CV. Muut liitteet vain pyydettäessä.



Ja vielä loppuun muutama lisävinkki:
  • Älä vain listaa asioita, kerro myös mitä olet oppinut edellisissä työpaikoissa, mutta älä toista liikaa CV:n asioita.
  • Luottamustoimista ja harrastuksista kannattaa myös kertoa, koska niissä oppii paljon hyödyllisiä taitoja. Ota kuitenkin mukaan vain ne, joista uskot olevan hyötyä työpaikan kannalta. 
  • Oikolueta hakemukset kaverilla/tutulla/äidillä/veljellä/siskolla/kellä vaan, koska ulkopuolinen lukija huomaa virheet paremmin.
  • Älä koskaan tee yleistä hakemusta, jonka lähetät tismalleen samanlaisena useampaan paikkaan. Se näkyy. Tee jokaista työpaikkaa varten oma hakemuksensa. 



maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 16: Muutoksia ansiosidonnaisen ehtoihin

Tämän luukun tarkoituksena on vain huomauttaa, että ansiosidonnaiseen tulee uusia sääntöjä ensi vuoden puolella. Osa asioioista vaikuttaa suoraan nuoriin ja tässäpä nämä tärkeimmät.
Ansiosidonnaista voi alkaa saamaan jo 26 työssäoloviikon jälkeen. Tämä tarkoittaa periaatteessa opiskelijalle reilua kahta kesää, jos käy vain kesätöissä (kesätyöt yleensä kestävät 11-13 viikkoa jos on koko kesän töissä).
Ansiosidonnaisen 500 päivän enimmäismaksuajasta vähennetään jatkossa 100 päivää, jos henkilöllä on alle kolmen vuoden työhistoria. Eli kun tähän mennessä ansiosidonnaista on voinut saada 500 päivää, niin monet vastavalmistuneet saavat jatkossa vain 400 päivää.  

Lisää uudistuksesta löytyy
http://www.tyj.fi/fin/ajankohtaista/?2013-12-Tyottomyysturvalaki-uudistuu-vuoden-alussa&nid=164

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 15: Joulupukin toivelista

Kuulen usein ihmisten miettivän sitä, että voivatko he hakea jotain tiettyä työpaikkaa. Itse olen ajatellut asiaa siten, että mitä siitä seuraa jos hakee tai ei hae.

1. Haet työpaikkaa
-> Parhaassa tapauksessa saat työpaikan!
-> Pahimmassa tapauksessa et saa työpaikkaa

2. Et hae työpaikkaa
-> Parhaassa tapauksessa et saa työpaikkaa, koska et hakenut sitä
-> Pahimmassa tapauksessa et saa työpaikkaa

Jokainen varmaan huomaa, ettei jälkimmäisessä ajatteluketjussa ollut mitään järkeä. Näin ollen voin todeta, että siitä ei häviä mitään jos hakee jotain paikkaa mikä itsestä vaikuttaa mielenkiintoiselta. Tiedän, että jotkut ovat sanoneet jättävänsä suosiolla hakematta vain säästyäkseen itse pettymykseltä, mutta unelmia kohti on vaikea pyrkiä jos ei kestä ollenkaan pettymyksiä. Pettymykset ovat osa elämää ja niistäkin oppii selviämään vain menemällä eteenpäin. Siksi ei kannata liikaa pelätä pettymistä vaan kannattaa myös mokailla. 


Perimätieto työnhakukouluttajien kokemuksesta kertoo, että nainen jättää heti hakematta työpaikkaa jos yksikin asia vaatimuslistalta puuttuu kun mies hakee, jos yksikin täyttyy. Voin allekirjoittaa tämän. Monet naiset tuntuvat olevan paljon itsekriittisempiä ja eivät uskalla tuoda omia taitojaan esiin. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin, mutta välillä aina pitämieni luentojen jälkeen pieni ja hento nuori nainen tulee kiittämään siitä, että kannustin heitä hakemaan ahkerammin töitä ja uskomaan omaan osaamiseen. 

Hae vaikka et olisikaan täysin pätevä!

Mikäli hakuilmoituksessa oli vaatimuksia, joita et täysin täytä, älä siis jätä hakematta. Harvemmin on olemassa edes henkilöä, joka osaisi kaiken mitä työssä vaaditaan, tärkeämpää on oma asenne, oppimishalu sekä kiinnostus työpaikkaa kohtaan. Siksi näitä listoja kutsutaankin joulupukin toivelistoiksi, joissa työnantaja pyytää ns. ideaalia työnhakijaa, jollaista harvemmin on olemassa. Monet työpaikat myös räätälöivät tehtäviä hakijan taitojen mukaan eli työhön kuuluvat tehtävät tehdään juuri siten, että työntekijä pääsee hyödyntämään omia taitojaan työssään. 

Usein opintojen alkuvaiheessa olevat opiskelijat ovat sanoneet, ettei uskalla hakea vielä oman alan töitä. Tämä asenne on ihmeellinen, koska opiskelujakin on jo takana jonkun verran. Kannattaakin aktiivisesti hakea ensimmäisestä vuodesta alkaen oman alan töitä. Ei kannata verrata itseä opiskelutovereihin tai vaikka yliopistoilla hengaileviin huippututkijoihin vaan miettiä miten paljon onkaan oppinut siitä hetkestä kun aloitti opinnot. Tällöin huomaa usein osaavansa vaikka mitä. 


perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 14: Kielioppi

Yksi isoimmista ongelmista hakemuksen ja CV:n kanssa on huono kielioppi. Se näkyy kauas ja vaikka kuinka pätevä hakija olisi kyseessä, voi se tiputtaa pois haastatteluun pääsevien listalta, jos työssä vaaditaan vaikka hyvää raportointitaitoa. Jo tästäkin syystä omat hakupaperit kannattaa luetuttaa jollakulla muulla, koska itse on hyvin sokea omille virheille.
Vastaan sattui tulemaan yksi tuollainen hauska nettisivu, josta varmana on apua yhdessä kieliopin ongelmassa eli yhdyssanoissa. Palvelu on helppo käyttää ja varmasti hyödyllinen. Käykää kokeilemassa :)

Joulukalenteri luukku 13: Epäonnistuminen on ok

Nyt perjantai 13 päivän kunniaksi kirjoitan vähän epäonnistumisesta. Työnhaussa epäonnistumisia tulee aivan varmasti kaikille ja asioita ei kannata ottaa liian totisesti.  Työnhausta voi kehittyä ja kannattaakin ajatella asiaa rakentavasti, eikä niin että taas epäonnistui jossain asiassa.

Uskalla mokailla!
Itse katson hyvin suureksi ongelmaks sen, että ihmiset eivät uskalla enää mokata missään. Kaikki mikä menee pieleen tai epäonnistuu on jotenkin kamala asia ja ei mitenkään korjattavissa oleva juttu. Totuushan ei ole näin, vaan nykyään monet vain tuntuvat pelaavan liian varman päälle. Tällöin omaa toimintaa on vaikea kehittää. Monet asiat tapahtuvat silloin kun koettelee oman mukavuusalueensa rajoja ja niitä pitäisikin koetella. Työnhakuasioissa kohtaan tänä varmisteluun usein silloin, kun joku miettii viitsiikö hakea jotain työpaikkaa, kun jos ei olekaan sopiva hakija. Mistäs sitä tietää ellei hae?? Ja mitä se haittaa vaikka epäpätevänä hakisikin jotain paikkaa. Usein työnhakuilmoitusten vaatimuslistat ovat niin sanottuja "joulupukin toivelistoja", jotka maalailevat kuvaa ideaalista hakijasta, jolla on kaikki nämä ominaisuudet. Usein listat ovat vielä mahdottomia ja heti kättelyssä, kuten että haetaan vastavalmistunutta nuorta, jolla on jo työkokemusta ja kattavat osaamisverkostot. Nämä harvoin toteutuvat yhdessä.
Aina kannattaakin hakea jos vain yhtään työpaikka kiinnostaa. Pahin asia mitä siitä voi seurata on se, että tuleekin palkatuksi hommaan. Kylläpä sitten varmaan harmittaa, eikun... Eli aina kannattaa mielummin ottaa riski kuin jäädä miettimään että ei tämä sovi.

50 hakemusta on vähän 
Joskus uutta työpaikkaa etsiessä saattaa joutua oikeasti lähettämään kymmeniä hakemuksia. Työllisyystilanne on monilla aloilla vaikea. Kuitenkin jossain menee jo raja, eli jos on lähettänyt niin monta hakemusta, että tuntuu ettei vain ole mitään töitä, pitää vaihtaa omaa strategiaa. Edelleen työpaikoista suurin osa (noin 2/3) on piilotyöpaikkoja, jotka eivät tule edes julkiseen hakuun. Siksi omia hakustrategioita pitää miettiä jossain vaiheessa aina uusiksi. Puhutaan näistä myöhemmin lisää. Kuitenkin se, että jos 50 hakemuksen jälkeen pyytää ystäviltä/urapalveluista/ammattiliitolta apua vaikka hakupapereiden kanssa niin on ihan ok, näin kannattaakin tehdä jo mieluiten ennen työnhaun aloittamista. Tällöin voi olla varma, että ainakin hakupaperit ovat kunnossa ja vika ei ole niissä vaan jossain muualla.

Mutta palatakseni vielä tähän mokailuun kannustan nyt teitä kaikkia lopettamaan liian murehtimisen mokailusta. Mokailu tekee hyvää ja kaikki mokailevat. Tehkää se tyylillä ja oppikaa asioista. Mokailu onkin varmaan tärkeimpiä asioita, joiden kautta oppii itsestä ja omista rajoista jotain. Ja niitä rajoja kannattaa aina koetella. Mokalkaa siis rauhassa!

torstai 12. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 12: oman osaamisen tunnistaminen

Monesti ajatellaan, että asian osaa sen jälkeen kun siitä on käynyt jonkun kurssin, suorittanut tutkinnon tai osallistunut kokeeseen. Näin ei kuitenkaan ole vaan meillä kaikilla on valtava määrä taitoja, joita oppii ihan jossain muualla kuin luennoilla istumalla. Myös se että osaa jonkun asian on eri asia kun, että on käynyt siitä kurssin. 
Oman osaamisen tunnistaminen kannattaa aloittaa miettimällä mitä on oppinut:
  • Opinnoissa
  • Työssä
  • Harrastuksissa
  • Vapaaehtoistoimissa
  • Elämässä
Tärkeintä tässä on oikeastaan tajuta se, miten paljon asioita oikeastaan osaa. Monelta puuttuu usko omaan osaamiseen ja tällöin on vaikea saada muut vakuuttumaan omasta osaamisesta, jos siihen ei edes itse oikein usko. Usko siis omaan osaamisessi! Tälöin muutkin uskovat siihen paljon helpommin ja tietenkin työnhakutilanteissa ei kannata olla vain ihan hyvä tyyppi, koska työnantaja haluaa kuitenkin palkata sen parhaan. Siksi oman osaamisen tunnistamisen jälkeen tuleekin vaikeampi osuus eli miten itseä kuuluu markkinoida työnantajalle, mutta siihtä lisää vähän myöhemmin.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 11: Joharin ikkuna

Itsensä kuvaileminen työnhakuasioissa on vaikeaa. Opiskelijat sortuvat usein samoihin kaavoihin ja olen lukenut aivan liian monta hakemusta, joissa esiintyy tämä lause "Olen reipas ja tunnollinen työntekijä, joka tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa". Tämä on melkeinpä sellainen minkä kuka vain laittaa kun pitää keksiä täytettä muuten tyhjään hakemukseen. Siksi olisikin hyvä keksiä uusia tapoja kuvailla itseä. Myös se, että jos väittää tulevansa toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa niin on vielä aika nuori, ei ole vain tavannut vielä niitä hankalia ihmisiä ;) Kukaan ei nimittäin tule kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen.
Yksi hauska työkalu itsensä kuvailemiseen löytyy täältä.
http://www.joharinikkuna.fi
Vastaavanlaisia on olemassa useampia ja tuosta pidän, koska siinä on paljon positiivisia asioita.
Jos siis on vaikeuksia keksiä miltä itse oikeastaan ulospäin vaikuttaa niin tee itsellesi Joharin ikkuna ja pyydä kavereita vastaamaan ihan nimettömänä. Näin saat rehellisimmät vastaukset.
Itse sain 7 hyvää adjektiivia, joita nyt voi käyttää työnhakutarkoituksissa kun usein pyydetään luonnehtimaan itseään.
Eniten vastauksia keräsivät: 
  • luonteva
  •  itsevarma
  •  ulospäin suuntautunut
  •  idealistinen
  •  järjestelmällinen
  •  tarmokas 
  • vastuullinen 

Näistä saan ainakin hyviä adjektiiveja kuvaamaan omaa persoonaani ensi kerralla kun pitää hakea töitä :)

tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 10: Hyvä CV-kuva

Oma värikäs kuvani. 
Eilen kerroin CV:n tekemisestä ja usein siitä puhuessa nousee esiin CV:n  kuvan ongelma. Millainen on hyvä kuva CV:tä varten? Kuva antaa tietenkin oman persoonallisuuden mukaan muuten melko yksinkertaiseen hakupaperiin eli itse olen ainakin suosinut kuvan käyttämistä. Tämä ei tietenkään ole pakollista ja jotkut paikat eivät halua hakijan kuvaa, mutta jokainen saa tietenkin päättää itse laittaako kuvan vai ei.

Itse olen päätynyt kahteen ratkaisuun miettiessä minkälaisen kuvan CV:seen voi laittaa.

1. Asiallinen ja ajaton. Tämä kuva on otettu yleensä tyhjää taustaa vastaan, jolloin se pysyy asiallisena. Kuva voi olla vähän isompi kuin pelkkä kasvokuva, kertoo silloin enemmän ihmisestä. Kuva kannattaa ottaa suhteellisen asialliset vaatteet päällä, jolloin sama kuva kelpaa mitä vain paikkaa haettaessa.

Tässä syksyllä otettu kuva eräässä puistossa.
2. Samaan tapaan kuin CV:n voi myös kuvan valita erikseen jokaista työpaikkaa varten. Esimerkiksi jos on aikomassa eräoppaaksi niin kannattaa liittää mukaan kuva, missä on luonnon parissa. Kuva kertoo tällöin jo ensisilmäyksellä, että hakija harrastaa jotain alaan liittyvää asiaa.

Kuvan itse ottamiseen kannattaa käyttää aikaa. Tuollaisia ihan peruskuvia saa otettua monilla rekrymessuilla. Jos asiasta alkaa puhella kavereiden kanssa niin huomaa, että moni kaipaa hyvää CV-kuvaa ja voitte järjestää yhdessä jonkun kuvaustilaisuuden, jossa kaikista otetaan hyvä kuva. Myös ulkona otetut kuvat voivat olla värikkäitä ja persoonallisia. Voittekin hyvin mennä eri aikoihin vuodesta ulos kuvaamaan juuri tässä tarkoituksessa.

Eli menkää ja kuvatkaa!!! Nykyään kännykkäkameroillakin saa ihan hyviä kuvia eli kuvan ei pitäisi olla siitä kiinni ettei välineitä löydy. Myös hyviä järjestelmäkameroita löytyy varmaan jokaisesta tuttavapiiristä, jolloin kavereiden kesken voi hyvin sopia tilaisuuksia missä otetaan kuvia CV:tä varten.


maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 9: CV

CV:n eli ansioluettelon tekeminen on aina yhtä hankalaa. Netistä löytyy kymmeniä erilaisia malleja ja varmaan tuhansia eri vinkkejä miten se kannattaisi tehdä. Lisään tähän nyt omat vinkkini hyvän CV:n tekemistä varten. Kommentoin itse opiskelijoiden hakemuksia ja CV:itä erityisen paljon keväisin kesätyönhaun ollessa aktiivisinta. Ehkä paras vinkk, mitä voin sanoa, on että anna jonkun muun lukea hakupaperisi läpi ennen kuin lähetät niitä mihinkään. Moni on sokea omille virheilleen.

Curriculm Vitae eli vapaasti käännettynä elämän polku on tärkeä osa onnistunutta työnhakua. CV:n tarkoituksena on listata oma työhistoria mahdollisimman selkeästi ja helposti luettavaan muotoon.

CV:n tulee olla:

  • Asiallinen
  • Hyvin muotoiltu
  • Maksimissaan kaksi sivua pitkä

CV:n kannattaa sisältää
  • Henkilötiedot
  • Koulutustiedot
  • Perustiedot työhistoriasta
  • Muut taidot, koulutukset ja kurssit
  • Luottamustoimet ja harrastukset
Kerron nyt lyhyesti kaikista näistä kohdista miten ne kannattaa sisällyttää omaan ansioluetteloon. Muistutan kuitenkin, että jokainen tekee CV:n itse parhaaksi katsomallaan tavalla ja malleja ei kannata liikaa tuijottaa.

Asiallisuus
Älä jaarittele ja ala tarinoimaan liian pitkälti asioista. Jos haluat käyttää kuvaa, valitse hyvä edustuskuva ja jos et omista sellaista niin älä laita. Asiallinen CV myös tarkoittaa hyvää ulkoasua. CV tuleekin aloittaa päivämäärällä, mikä on sama päivä jona lähetät työhakemuksen.

Hyvä muotoilu
Yksi eniten silmään pistävistä virheistä mitä monet tekevät CV:n kanssa, on muotoilun unohtaminen. Oikeastaan kaikki kirjoittavat, että hallitsevat wordin käytön hyvin tai erinomaisesti ja sitten hakemuksen ja CV:n muotoilu puuttuu lähes kokonaan. Kannattaa opetella myös tekemään tiedostoista pdf-tiedostoja, koska jos lähettää word-tiedoston, niin sieltä löytyy lähes poikkeuksetta jostain kohtaa iso kasa välilyöntejä tai entereitä, jotta tekstit menisivät kohdakkain edellisten rivien kanssa. Tämäkään ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa omasta tietoteknisestä osaamisesta.

Kaksi sivua
CV:n on tarkoitus olla melko lyhyt ja se pitää mahtua kahdelle sivulle. Opiskelijoilla usein tämän kahden sivun täyttäminen voi olla hankalampaa, kun kokemusta ei ole vielä niin paljoa, mutta yksikin sivu riittää. Kuitenkin siinä vaiheessa kun työkokemusta, luottamustoimia ja erilaisia muita taitoja alkaa kertyä, on hyvä tehdä itselle sellainen CV, johon listaa kaiken mahdollisen, mitä on ikinä tehnyt. Varsinainen CV kannattaa sitten tehdä jokaista työpaikkaa kohden erikseen miettien, että mitä taitoja ja kokemusta haluaa tuoda eniten esiin.
Esimerkki CV:stä, jota ei ole hiottu vielä ihan loppuun asti. Se sisältää paljon turhaa toistoa eikä kerro oikeastaan omasta osaamisesta paljon mitään. Ulkoasu on vähän tylsä ja mikään kohta ei oikeastaan erotu sieltä.

Henkilötiedot
Henkilötietojen tulee olla heti luettavissa CV:n aluksi. Henkilötiedoissa tulee olla oma nimi, osoite ja yhteystiedot kuten sähköpostiosoite ja puhelinnumero, joilla sinut saa kiinni. Syntymäaikaa ei ole pakko kertoa eikä myöskään siviilisäätyä, mutta syntymäajan puuttuminen voi pistää paljon enemmän silmään kuin varsinainen hakijan ikä. Kannattaa siis kääntää hakemuksessa ikä aina omaksi eduksi. Myös jotkut paikat ovat alkaneet käyttää nimetöntä CV:tä, jotta sukupuoli ei tulisi esiin, mutta näistä usein kerrotaan erikseen. Heniklötietoihin ei saa laittaa esimerkiksi henkilötunnusta. Jos haluaa tuoda jotain uutta, voi lisätä vaikka Linkedin profiilin osoitteen yhteystietoihin.

Koulutustiedot
Koulutustiedot sen tilanteen mukaan, minä päivänä CV on päivätty. Eli jos on opiskelija, ei voi sanoa olevansa maisteri tai kandi, jos papereita ei ole vielä kädessä. Kannattaa sanoa paljonko opinnot ovat kesken (esimerkiksi opintopistemäärä tai prosentteina tutkinnon valmiusaste) ja kertoa pääaine sekä sivuaineet. Koulutustiedot ilmoitetaan aina uusimmasta vanhimpaan. Peruskoulua ei tarvitse kertoa. Tähän osioon kannttaa lisätä myös erikseen vaihto-opinnot.

Perustiedot työhistoriasta
Työhistoriasta kannattaa olla kerrottuna muutakin kuin työpaikan nimi, oma titteli ja aika milloin oli töissä. Se, että jos toteaa olleensa harjoittelijana Ely-keskuksessa, ei vielä kerro oikeastaan mitään. Kannattaakin kertoa keskeisimmät työtehtävät ja mitä niistä oppi muutamalla lauseella. Myös kaikkia työpaikkoja ei ole pakko kertoa vaan voi todeta loppuun esimerkiksi "Lisäksi paljon kesätöitä mm. mansikkamyyjänä."

Muut taidot
Taitoihin kannattaa sisällyttää atk-osaaminen, kielitaidot ja erityiset muut koulutukset mitä on käynyt. Esimerkiksi ensiapukurssi, ajokortti ja hygieniapassi on syytä mainita. Kielitaidot kannattaa kirjoittaa rehellisesti eli jos ei osaa ruotsia niin sitten sitä ei kannata ottaa mukaan. Monet lajittelevat kielitaidon oman tason mukaan asteikolla  kiitettävä, hyvä, tyydyttävä, välttävä. Itse en käyttäisi sanaa välttävä, koska se viittaa huonoon koulumenestykseen, vaan sen tilalla perusteet. Kielten oppiminen kuitenkin aloitetaan nollasta ja ei ole mitään vikaa jos hallitsee useammasta kielestä vain perusteet.
Samat tiedot kuin edellisessä CV:ssä mutta nyt muokattuna ja jäsenneltynä paljon tarkemmin. Lisättynä myös luottamustoimet, jolloin CV näyttää täydemmältä ja täyttää kaksi sivua kokonaan. 


Luottamustoimet ja harrastukset
Luottamustoimiksi lasketaan kaikki vapaa-ajan tehtävät, mihin valitaan henkilöitä. Ne ovat usein osa jotain yhdistytä tai organisaatiota ja luottamustoimeen valittaessa henkilö on osoittanut olevansa halukas toimimaan tehtävässä ja saanut myös muilta luottamuksen hoitaa asiaa. Siksi luottamustoimien listaaminen CV:ssä on hyvä tapa tuoda esiin omaa aktiivisuutta sekä luotettavuutta.
Harrastuksiin kannattaa kirjoittaa sellaisia asioita, joiden luulee voivan vaikuttaa jotenkin työnhakuun. Esimerkiksi jos haetaan luonto-opasta niin kannattaa kertoa enemmän omasta eräretkeilyharrastuksesta kun taas jos hakee vaikka elektroniikka-alalle harjoittelijaksi niin eräretikelystä ei kannata tarinoida kamalasti vaan voi kertoa vaikka pienoismalliharrastuksestaan.

Suosittelijat
Suosittelijoilta pitää olla aina jokaista työpaikkaa kohden lupa eli muista kysyä se, ennen kuin kirjaat heitä tähän. Suosittelijoista voi myös kirjoittaa, että annat mielelläsi suosittelijoita jos työnantaja haluaa tietää lisää.

Lisäksi
Nimeä CV oman nimesi mukaan esim. CV_Merli_Lahtinen tai ansioluettelo_m_lahtinen. Tällöin työnantaja löytää tiedoston hakemalla nimelläsi. Myös jos teet eri kieliversioita CV:stä niin kannattaa varautua selittämään asioita vähän tarkemmin kuin mitä vaikka kotimaiselle toimijalle joutuu selittämään. Esimerkiksi oma koulutus ja osaaminen on hyvä tuoda selkeämmin esille.

Muista, että monet ammattiliitot antavat CV-neuvontaa ja niitä kannattaakin käyttää hyödyksi. Jos haluaa mennä yliopiston ura ja rekrypalvelujen CV-neuvontaan niin kannattaa varata aika jo nyt, koska monet ajat saadaan vasta pitkälle keväälle.




sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 8: Kesätyökello.

Kesätöiden hakeminen voi viedä paljon aikaa ja siksi sitä varten kannattaakin hahmotella itselle aikataulu, joka kattaa koko vuoden. Tällöin kesätyönhaku ei pääse yllättämään.

Joulukuu
  • Aloita työnhakuprosessi. Etsi viime vuoden hakuasiakirjat ja päivitä ansioluettelo sekä LinkedIn-profiili.
  • Selaile työnantajia ja mieti mikä on vuoden aikana muuttunut omassa osaamisessasi.
Tammikuu
  • Hae laitoksen harjoittelurahaa, haku päättyy usein jo tammikuussa.
  • Osaan työpaikoista haku päättyy jo tammikuussa eli ole ajoissa ja kontaktoi työnantajia tarpeeksi ajoissa!
  • Käy laitoksen/ammattiliiton kesätyöinfossa.
Helmikuu
  • Kiireisin aika kesätyönhaulle!
  • Kysele hakemustesi perään. Soita rohkeasti, mailit on helppo sivuttaa.
  • Valmistaudu mahdollisiin haastatteluihin
Maaliskuu
  • Kiireisin aika työhaastatteluille.
  • Jos et ole vielä saanut töitä niin älä luovuta! Jotkut paikat täytetään vasta toukokuussa!
Huhti/toukokuu
  • Valmistaudu palkkaneuvotteluihin sekä ota selvää miten työsopimus solmitaan!
Kesä/heinä/elo
  • Ota kaikki irti kesätöistäsi!
  • Mieti miten voit hyödyntää oppimaasi tulevaisuudessa.
Syys/loka/marras
  • Mikäli pidit kesän työpaikastasi ja haluat sinne takaisin, sovi asiat mieluiten jo syksyllä työnantajan kanssa.
  • Pidä silmät auki, kampuksilla ja erinäisillä yritysvierailuilla voi saada hyviä kontakteja!



lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 7: Palkkasuosituksista

Palkka on ikuinen päänvaiva ja eteenkin nuoret opiskelijat kyselevät paljon palkkasuositusten perään. Kannattaakin selvittää etukäteen, mikä on oman alan yleinen palkkataso eri sektoreille. Monesti työnantajat eivät halua henkilöä, joka pyytää liian vähän, koska silloin henkilöllä ei ole minkäänlaista tietoa alan vaativuudesta ja palkkatasosta, mutta eivät myöskään henkilöä joka pyytää liian paljon, koska tällöin joku muu samalla pätevyydellä voi tehdä asian halvemmalla. Siksi onkin tärkeä osua oikeaan haarukkaan palkkatoivetta tehdessä.
Opiskelijoiden kohdalla tilanne on vielä helpompi, koska monet alat ovat tehneet omat palkkasuositukset opiskelijoille tutkimusten ja opiskelijoiden sen hetken palkkatason mukaan. Palkkaa kannattaa muistaa myös yrittää vaatia enemmän kuin mitä saa, sillä noin 10 % opiskelijoista saa neuvoteltua palkkaansa isommaksi, vedoten palkkasuosituksiin (YKL:n opiskelijoiden työmarkkinatutkimus 2013).
On kuitenkin olemassa ehdoton minimipalkka, jolla kannattaa tehdä töitä ja se on ansiosidonnaisen ehdon täyttävä palkka eli tänä vuonna 1134 euroa kuussa täysipäiväisestä työstä. Se ei ole mikään huimaava palkka, mutta monet harjoittelijat ovat saaneet palkkansa nostettua tuohon summaan vedoten siihen, että haluavat kerätä ansiosidonnaiseen vaadittavia työviikkoja.
Palkaton harjoittelu onkin sitten asia erikseen ja en mene siihen nyt muuten kuin muistuttamalla, että jos kyseessä on opintoihin kuuluva palkaoton harjoittelu niin opiskelijalla kuuluu olla ohjaaja aina tarvittaessa paikalla. Mikään työ missä opiskelijalla on paljon omia vastuutehtäviä ei täytä tätä ehtoa ja ei voi olla palkatonta harjoittelua.
Ota siis selvää palkkasuosituksista jo etukäteen kun lähdet töitä hakemaan. Hyviä tyyppejä, joila voi kysyä palkasta myös vaikka työpaikalla ovat luottamusmiehet. Myös ammattiliitto voi tehdä palkkasuosituksen perustuen koulutukseen ja työkokemukseen.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 6: Loma!

Joskus pitää antaa aikaa itselle ja vain olla. Eteenkin opiskelijana loma on hyvin kaukainen asia, kun kesäloma tarkoittaa periaatteessa töitä ja muutenkin lomalla "pitäisi" opiskella eli tehdä jotain rästihommia. Lomaileminen ei kuitenkaan ole mitään huono vaihtoehto ja joskus pitää ottaa rennosti. Lomapäiviä voi vaikka ihan kirjoittaa kalenteriin että tuolloin on loma ja silloin ei tee mitään. Asioista ehtii stressata myöhemminkin ja jotkut päivät on hyvä jättää vain lomailulle. 

Muistakaa siis lomailla myös kaiken kesätyöhärdellin keskellä!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

torstai 5. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 5: Mistä löytää töitä

TOP 10 MISTÄ ETSIÄ TÖITÄ
Työpaikkoja etsiessä usein vaikein vaihe on löytää oman alan firmoja ja paikkoija, mistä voisi alkaa kysellä töitä. Tähän listaan olen koonnut vinkkejä työpaikkojen löytämisestä. Osa paikoista liittyy suoraan ympäristöalaan, mihin olen parhaiten perehtynyt.Tärkeintä tässä työnhakumuodossa on se, että uskaltaa rohkeasti ottaa yhteyttä yrityksiin, vaikka mitään paikkoja ei olisikaan auki. Jos sinulla on hyviä vinkkejä tähän niin kerro!
-  Elinkeinoelämän keskusliiton sivut. Täällä voi tutkia yksityisen sektorin työnantajapuolen liittoja. Sivut on lajiteltu eri alojen mukaan ja eri jäsenliitojen sivuilta löytyy usein lista jäsenyirtyksistä. Yrityspuolella lähestulkoon kaikki kuuluvat liittoihin eli vain ehkä pienimmät yritykset jäävät näiden listojen ulkopuolelle. Amt.fi:n ympäristöalojen vuosikirja ilmestyy kerran vuodessa ympäristömessujen yhdeydessä. Listaus yrityksistä löytyy myös osoitteen amt.fi kautta. Kirjaan on koottu kaikki ympäristöalan toimijat ja on hyvä tietolähde työnhaussa. 
– Yliopiston rekrytointipalvelut. Kysy luennoijilta ja opettajilta vinkkejä. Monet yliopiston harjoittelupaikat menevät opiskelijoille, jotka kyselevät niitä aktiivisesti vaikka kandia tai gradua varten. Kannattaa siis olla aktiivinen luennoilla ja tutustua henkilökuntaan. 
– Internetistä rekrytointisivustot kuten aarresaari.net, monster.fi, uratie.fi ja mol.fi. Näissä sivuissa suurin ongelma on se, että muutkin hakevat täältä töitä. Silloin joutuu kilpailemaan samoista paikoista suuremman määrän ihmisiä kanssa. 
– Yritysten nettisivuilta näkee yrityksissä avoinna olevat tehtävät sekä voi jättää avoimia hakemuksia. Monet yritykset avaavat työpaikat ainoastaan sisäiseen hakuun tai omille nettisivuilleen, jolloin hakijamäärä pienenee henkilöihin, jotka ovat joko itse löytäneet firman nettisivut tai ovat kuulleet paikasta joltain tutulta. Näin saadaan heti paljon pätevämpiä hakijoita ja hakurumba ei ole yritykselle niin kuormittava. 
– Kampusten ilmoitustauluilla ja sähköpostilistoilla ilmoitetaan usein opiskelijoille sopivista avoimista työtehtävistä. 
– Kaupunkien, kuntien ja valtion rekrytointisivut, esimerkiksi kuntarekry.fi ja valtiolle.fi. Kannattaakin selvittää missä sektorilla oman alan työt enimmäkseen ovat. Jos saat selville, että suurin osa töistä on yksityisellä sektorilla, ei kannata etsiä valtiolta paikkoja. Yleensäkin kannattaa ottaa selvää eri työnantajasektoreista jos et ole vielä niihin perehtynyt. 
– Seuraa Facebookia ja Twitteriä ja luo LinkedIn-palveluun profiili. Isoilla yrityksillä on usein isot kesätyökampanjat ja avoimia paikkoja voi hakea ihan vain hakusanoilla #kesätyö2014 tai #avoimet. Facebookista löytyy myös omat ryhmät kesätöille kaupunkikohtaisesti. 
– Kysy töitä aiemmalta työnantajaltasi tai vinkkejä siitä mihin voisi hakea. He kuitenkin tuntevat sinut ja eivät joudu aloittamaan uuden henkilön koulutusta alusta. 
– Osallistu yritystilaisuuksiin, rekrytointimessuille ja ekskursioille. Tee oma käyntikortti, jota voit helposti jakaa.
– Viimeisenä mutta ehkä kaikkein tärkeimpänä eli omat kaverit. Puhu työnhausta sukulaisille ja ystäville, heidän työpaikoilla saatetaan etsiä uusia työntekijöitä. Opiskelukaverisi ovat tulevia kollegoja eli he voivat hyvin tietää saman alan työpaikoista.  

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 4: Sosiaalinen media ja työnhaku

Kirjoitin ensimmäisen version tästä tekstistä YKL:n lehden Ympäristöasiantuntijan opiskelijanumeroa varten viime tammikuussa. Sen jälkeen törmään vähän väliä erilaisiin keinoihin liittyen sosiaalisen median käyttöön työnhaussa. Kannattaa siis ottaakin some mukaan työnhakuun!

Sosiaalinen media toimii keskeisimpänä tapana tavoittaa ihmisiä nykyään. Etäisyydet eivät merkitse siellä mitään, joten kaukaisetkin kontaktit saadaan helposti itseä lähelle. Kuitenkin sosiaalisen median hyödyntäminen työnhaussa voi olla vielä monelle vieras asia. Tässä kuitenkin muutamia keinoja, joilla voit parantaa työnsaantimahdollisuuksiasi sosiaalisen median avulla.
  1. Merkittävin työnhakuun keskittyvä sosiaalisen median verkosto on LinkedIn. Sinne kannattaa luoda profiili ja pitää se oikeasti ammatillisena ja ajantasalla. Mieti esimerkiksi tarkkaan mitä kirjoitat edellisistä työpaikoista, koska linkedinissä toimii paljon headhuntereita, jotka etsivät erilaisille yrityksille sopivia henkilöitä. Henkilöt löytyvät erilaisten hakusanojen kautta eli varmista että omat hakusanasi ainakin ovat kohdallaan.
  2. Profiili ja sen sisältö. Älä laita nettiin ihan mitä vain. Hyvin suurella todennäköisyydellä opiskelutovereistasi tulee jonain päivänä kolleegojasi ja he voivat vaikuttaa suuresti työn saantiisi. Vaikka monille facebook on yksityinen eikä julkinen, niin onko kaikki tieto mitä siellä jaat tarpeellista kaikille tutuille? Mieti vähän jos ulkopuolinen työnantaja pääsisi tarkastelemaan profiiliasi niin näyttäisikö se hyvältä.
  3. Mieti miten eroavat sosiaalisessa mediassa näkyvä minäsi ja todellinen minäsi. Moni luulee tuntevansa jonkun, jos seuraa tämän facebookpäivityksiä, mutta todellisuus on kuitenkin erilainen. Mieti omaa profiiliasi itsesi mainoksena.
  4. Pidä aina huolta, että ansioluettelon ja hakemuksen sekä nettiprofiilin tiedot täsmäävät.
  5. Liity eri palveluissa ryhmiin, jotka koostuvat oman alasi henkilöistä. Niitä löytyy kyllä, jos vain etsii.
  6. Liitä sähköpostisi allekirjoitukseen Linkedin -profiiliisi linkki. Näin kaikki keille lähetät sähköpostia pääsevät saman tien näkemään profiilisi.
  7. Tarkista yksityisyysasetukset! Tämä on tärkeää jos haluat jonkun joskus löytävän sinut hakemalla. Tai et halua että joku muu kuin tuttavasi löytää profiiliasi. Facebookissa voi myös tehdä osasta päivityksistä julkisia, jolloin muutkin kuin omat tutut näkevät ne ja ne voivat toimia taas eräänlaisena mainoksena sinusta ulkopuolisille. Mieti siis ehkä muutamia päivityksiä, mitä voisit jakaa kaikkien kanssa. 
  8. Luo itsellesi ammatillinen profiili facebookkiin tai perusta ryhmä omaa työnhakuasi varten. Kerro myös kaikille tutuille että olet hakemassa töitä.
  9. Päivitä profiilia aina kun muistat. Tämä myös sen jälkeen jos olet vaikka saanutkin töitä niin hyvin todennäköisesti tulet tarvitsemaan niitä myös jatkossa. Siksi muista pitää kaikki tiedot ajantasalla.
  10. Kerro päivityksissäsi työnhaun edistymisestä ja mitä olet tehnyt työnhaun eteen. Voit kertoa mitä kursseja olet käynyt tai mihin koulutuksiin olet osallitunut, jotka voivat auttaa sinua työn saamisessa.
  11. Mieti muita keinoja kuin perinteistä hakemusta ja CV:tä. Sinulla on koko verkkomaailma hyödynnettävissäsi. Tee esimerkiksi esittelyvideo itsestäsi ja linkitä se profiiliisi. Tai jos et halua tehdä videota niin tee vain vaikka powerpoint-esitys. Kaikki uudet ja erilaiset ideat erottuvat joukosta.
  12. Googlaa itsesi. Näin näet sen mitä joku sinulle tuntematon ihminen saa sinusta tietää muutaman sekunnin selailulla. Tämä on oma brändisi. Brändillä tarkoitetaan sinusta välittyvää kuvaa ulkopuoleiselle, joka ei tunne sinua.
  13. Blogit kertovat myös sinusta enemmän kuin vain facebook ja twitter. Blogissa voit kertoa enemmän ajatuksiasi. Tämä blogini on saanut alkunsa juurikin tästä syystä. Kerroin syyskuussa meidän vastavalmistuneiden tilaisuudessa, että kuka vain voi perustaa työnhakublogin suhteellisen pienellä vaivalla ja sittenhän minun piti toteuttaa tämä. 
  14. Muista aina asialliset nimet ja osoitteet. Pitkät nettisivuosoitteet unohdetaan ja vaikeat mailiosoitteet jätetään huomiotta. Hanki selkeä mailiosoite työnhakua varten esimerkiksi etunimi.sukunimi@gmail.com. Tämä kannattaa varata vaikka käyttäisitkin yliopiston tai jonkun muun sähköpostia pääsääntöisesti, koska joku muu voi viedä saman nimen jos nimesi ei ole erikoinen. Sähköpostit voi aina ohjata eniten käyttämääsi postilaatikkoon, osoitteesta riippumatta.
  15. Muista, että kaikki mitä teet verkossa jättää siitä jäljen. Et välttämättä koskaan saa tietoja sieltä enää pois. Kannattaa siis tarkkaan miettiä mitä kaikkea internettiin laittaa!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 3: Joulukortti!

Kuulin kerran miten eräs opiskelija oli saanut kesätöitä lähettämällä lomamatkaltaan postikortin kyseiseen firmaan. Tässäpä nyt tuosta ideasta sovellettu versio ja hauska tapa hakea kesätöitä vielä kun postimerkitkin ovat halpoja.

  • Osta kasa joulukortteja
  • Etsi muutama paikka johon haluaisit mennä kesätöihin, mieluiten pieni firma.
  • Etsi henkilö, jolle voit osoittaa kortin.
  • Lähetä kortti. 

Joulukortin viestin pitää olla lyhyt ja ytimekäs. Se voi olla vain tervehdys, jossa kerrot toivottavasi hyvää joulua ja aikovasi hakea heille kesätöihin. Se voi myös sisältää vaikka Linkedin-profiiliin osoitteen. Kortin voi tehdä, joko sellaiseksi, että kerrot olevasi heihin yhteydessä tammikuussa uudelleen tai että toivot heidän olevan yhteydessä sinuun jos he kiinnostuivat. Jälkimmäinen vaihtoehto vain jättää kaiken heidän päätettäväkseen eli mieluiten kyllä jokaiseen paikkaan soittaisi perään.

Jos haluat vielä persoonallisemman kortin niin teetä se jostain omasta kuvasta. Persoonalliset työnhakukeinot jäävät aina työnantajien mieleen.


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukalenteri luukku 2: Soita!

Puhelimia on enemmän kuin koskaan saatavilla. Monilla saattaa olla useampi kännykkä ja sitä pitää tietenkin räplätä taukoomatta. Silti puhelimen alkuperäinen käyttötarkoitus tuntuu tulleen vuosi vuodelta vaikeammaksi eli itse puhuminen.

Monet lähettävät sähköpostia tärkeissäkin asioissa ja ne on aina helppo jättää huomiotta. Ehkä puhelimessa tuntuu tylymmältä saada kieltävä vastaus, kun taas jos lukisi sen sähköpostista. Soittamisella hyödyt ovat kuitenkin paljon suuremmat kuin haitat ja asiat tulevat hoidettua nopeammin. 
Nyt kuitenkin asiaan. Eli miksi työnhaussa kannattaa soittaa ja mihin. 

Kun olet nähnyt työpaikkailmoituksen 
- Soita numeroon, joka usein on merkitty hakuilmoituksessa kohtaan lisätietoja. Soita silloin kun ilmoituksessa on täsmennetty olevan aikaa. Mieti etukäteen mitä haluat työpaikasta tietää. Ilmoitus on usein lyhyt ja se ei kerro varsinaisesta työstä mitään.
Tässä lyhyt esimerkki asioista mitä puhelussa kannattaa kertoa:
- Esittele itsesi ja kerro olevasi kiinnostunut työpaikasta. Sano nimesi selkeästi.
- Kerro opiskelustasi/työkokemuksestasi lyhyesti ja kerro miten työpaikka tuntuu juuri siltä mitä haluaisit nyt tehdä. Tämän pohjustuksen jälkeen kysy mitä kaikkea työnkuvaan oikeasti sisältyy ja valmistaudu kirjoittamaan asioita ylös.
- Lisätietoja antava henkilö kertoo nyt enemmän työstä ja kirjoita ylös kaikki mitä hän sanoo työn sisältävän. Kysy myös työyhteisön koosta ja hengestä ja työtavoista (ryhmätyö, itsenäinen työ yms.)
- Toista vielä nimesi puhelun lopussa, jos lisätietoja antava henkilö ei ole sitä uudelleen kysynyt. Usein esittelytilanteessa mainittu nimi ei jää päähän.
Nyt sinulla pitäisi olla lista asioita, joita työssä vaaditaan ja mitä työpaikka sisältää. Toivottavasti paljon tarkemmmin kuin pelkän hakuilmoituksen perusteella. Nyt voit aloittaa hakemuksen kirjoittamisen ja kirjoittaa sen juuri niiden tietojen mukaan mitä sait kyseltyä puhelun aikana. Näin varmistat, että olet kertonut kaiken tärkeän itsestäsi juuri tätä työpaikkaa varten .

Jos työpaikkailmoituksia ei ole, soita:
- Vanhat työnantajat, jos haluat päästä samaan paikkaan töihin kuin missä olet aikaisempana kesänä ollut. Jos et ole sopinut jo kesällä jatkosta niin tee se viimeistään nyt.
- Yritysten HR-päälliköt tai muut päättävässä asemassa olevat henkilöt, joilla on valtaa vaikuttaa siihen palkataanko joku vai ei. Kannattaa soittaa infoon ja kysyä kuka päättää asioista.
Tässä lyhyt esimerkki mitä kannattaa sanoa infoon soitettua:
- Esittele itsesi ja kerro etsiväsi jotakuta henkilöä, joka osaisi kertoa yrityksestä työpaikkana
- Kun saat tämän henkilön kiinni, kerro lyhyesti kuka olet ja etsiväsi töitä. Kysy voitko keskustella asiasta nyt vai käykö joku muu aika paremmin.
- Jos saat luvan jatkaa niin kerro muutamat perustiedot itsestäsi ja minkä tyyppistä työtä haet.
- Jatka keskustelua vapaamuotoisemmin ja kerro voivasi tulla käymään tai lähettää CV:n.
- Tämän saman rumban voi joutua toistamaan useamman henkilön kanssa, koska saatat saada vinkin vaikka eri osastoista tms. jossa voisi olla tarjolla töitä ja heidän yhteystietoja. Muista kuitenkin aina kaikkien nimet, joiden kanssa olet puhunut niin voit viitata aikaisempiin keskusteluihin.
- Positiivinen asenne on hyvä asenne eli muista olla iloinen vaikka paikkaa ei tulisikaan. He saattavat tarvita apua myös myöhemmin ja positiivinen asenne jää mieleen.

Myös avointen hakemusten perään kannattaa soitella. Ja haettujen työpaikkojen perään. Useampikin työpaikka on on tullut hakuajan jälkeen soittamalla kun hakemuksen perään on alettu kysellä. Tämä kertoo siitä, että hakija on tosissaan ja ihan oikeasti haluaa työpaikan. Siksi soittamista ei kannata pelätä vaan sitä kannattaa harjoitella. Soitellaan!

Joulukalenteri luukku 1: Ole ajoissa!

Joulukuu! Se tarkoittaa pian kesätyöpaikkojen hakemista, vaikka ajatus itsessään tuntuu vielä kovin kaukaiselta asialta. Kuitenkin kesätyöt alkavat monella puolen vuoden päästä eli nyt on aika alkaa suunnata katseet jo kohti tulevaan. Kirjoitan blogissani joka päivä jonkun työnhakuvinkin.

Luukku 1: Ole ajoissa liikkeellä!

Viime viikolla näin jo ensimmäisen sähköpostin kiertävän opiskelijalisoilla, missä haettiin ensi kesäksi kesätyöntekijöitä. Haku kuitenkin päättyi jo ennen joulua. Tämä on usein se ongelma, sillä moni opiskelija herää kesätyönhakuun vasta joulun jälkeen. Joulukuu menee vielä harkkatöiden ja tenttien parissa ja silloin on vielä katseet kohti joulua, jolloin kesätyöidenhaku tuntuu ajatuksenakin todella kaukaiselta. Totuus kuitenkin on, että monet hakuajat umpeutuvat joulukuun puolella eli viimeistään välipäivinä kannattaa herätä ja päivittää CV. Otakin heti selvää jo paikoista mihin haluaisit mennä kesäksi töihin ja selvitä kesätöidenhakuajat. Näin et tule pettymään tammikuussa, kun huomaat hakuajan jo menneen.